TAINA LAANE

Vihapuheesta toivopuheeseen

maalis
09

young plant showing ecology growth or nature concept with copyspace

Vihapuheen yltyminen ihmetyttää ja huolestuttaa monia. Tuntuu, että ihmisarvo on menettänyt merkityksensä netin keskustelupalstoilla. Tässä blogissa pohdin vihaa yhteiskunnassa sekä sen vastavoimia, myötätuntoa ja toivoa.

Viha on terve reaktio sairaassa maailmassa. Työssäni tapaan paljon ihmisiä, joilla on monta syytä olla vihainen. Työ vietiin epäreilusti ja varoittamatta, pomo kohtelee kuin ilmaa tai kukaan ei huomaa sitä, kuinka paljon pieni ihminen tekee ja pinnistelee. Vielä enemmän vihaan on syytä monella lapsella ja nuorella. Oma aikuinen petti, jätti yksin huolen ja tarpeen keskelle, ei vastannut rakkauteen rakkaudella. Tai kaverit pettivät, sortivat, kiusasivat. Lapset ja aikuiset saattavat jäädä näissä ylivoimaisissa tilanteissa täysin yksin, eikä monelle heistä ole mahdollista ymmärtää tai pohtia tapahtunutta turvallisessa ympäristössä, saada lohtua haavoihinsa ja suunnata vähitellen uuteen toisten kannustuksen kantamana.

Vihaan sekoittuvat helposti syyllisyys ja häpeä. Ajassamme viljelty puhe pitää usein yksilön työttömyyttä omana huonoutena. Yhteisö tuomitsee laiskaksi luuseriksi työttömät, sairaat ja sellaiset, jotka putoavat yhteiskunnan rattaista. Pudonnut ei pysty enää samaan kulutusnäytelmään kuin muut, vaikkei nyt nälkään kuolekaan. Putoamiseen liittyy häpeä, joka on tunteista yksi vaikeimmin kestettävissä. Se saa meidät vetäytymään, lamaantumaan. Myös lapset oppivat näin, että pudota ei saa vaan “menestyminen” on ainoa tunnustettu vaihtoehto. Vihaa voi olla helpompi kokea kuin häpeää, sillä viha on aktiivista ja sitä kokeva voi liittoutua muihin vihaa kokeviin. Vihaa voi suunnata itsen ulkopuolelle, toisiin, keneen tahansa, joka on saatavilla. Vihan sijaisuhri on yleensä vieläkin heikommilla yhteiskunnassa. Kukapa muu olisi vihan sopivampi sijaisuhri kuin maahanmuttaja. Hänen näkemisensä saa ihmisen tolaltaan, sillä hän muistuttaa siitä pelosta, joka pudonneella tai putoamista pelkäävällä on – pelosta joutua täysin toisten armoille, ilman kotia, kotimaata, mitään asemaa. Jos koemme itse turvaa, heikossa asemassa olevien näkeminen voi herättää meissä empatiaa ja myötätuntoa. Mutta jos koemme itse pelkoa ja uhkaa, heikossa asemassa olevat voivat herättää meidän pelkomme kipeyden ja se on helpointa kääntää vihaksi. Myös sillä on vaikutusta, miten paljon olemme oppineet ottamaan etäisyyttä tunteisiimme – olemmeko tietoisia siitä, että emme ole yhtä kuin tunteemme? Tähänkin tietoisuuteen ovat vaikuttaneet lapsuudenkokemuksemme eli se, miten olemme saaneet kokea myötätuntoa ja turvaa ollessamme peloissamme tai vihaisia.

Epäreilu yhteiskunta ruokkii aina vihaa. Jos toisilla on paljon enemmän kuin toisilla sukupolvesta toiseen, eikä asialle tunnu voivan tehdä mitään, tilanne on kestämätön – ennenpitkää se synnyttää vihaa, joka kohdentuu yhteiskunnassa heikoimpiin tai kuten nyt tapahtuu, “eliittiin”. Epäreiluus ei tarkoita vain rahan, vaan myös osallisuuden puutetta. Jos ihmisellä ei ole yhteisössä hyväksyttyä roolia, hän joutuu kantamaan häpeää ja suojaamaan psyykettään erilaisilla defensseillä, vaikkapa vihaamisella. Yhteiskuntamme täytyisi varmistaa jokaisen yksilön ihmisarvo ja suojella sitä, jotta voimme välttyä vihan lisääntymiseltä. Tämä tarkoittaa, että myös köyhiä ja vähäosaisia pitää kohdella arvokkaasti ja arvostavasti olivatpa he sitten kaupan kassalla, sosiaalitoimiston luukulla tai nettikeskustelussa. Jokaisen pitäisi voida tunta kuuluvansa yhteiskuntaan ja olevansa merkityksellinen yksilö, huomattu, kuultu, nähty ihminen.

Miten sitten vastata vihaan ja vihapuheeseen? Viha yltyy konfrontaatiosta. Vihasta tai vihapuheesta ei voi luopua toisen taivuttelun ja halveksunnan alla. Vihaiset aivot eivät pysty rationaaliseen, kokonaisvaltaiseen ajatteluun ja toisen ihmisen näkökulman näkemiseen. Ne keskittyvät yhteen viestiin. Vihasta luopuminen vaatiikin rauhoittumista, turvan kokemusta ja kuulluksi tulemisen kokemusta, myötätuntoa. Mutta mitä ruokkivat nykyiset johtajamme? Entä tiedotusvälineet? Uhkan, epävarmuuden ja pelon kokemuksille altis mieli näkee lisäuhkia joka puolella ja alati läsnä oleva sosiaalinen media ja negatiivinen uutisointi ruokkivat pelkoa. Negatiiviset tunteet sulkevat tutkitusti aivojen mahdollisuudet monipuoliseen ajatteluun, vaikkapa luovuuteen, yhteistyöhön tai mahdollisuuksien näkemiseen. Negatiiviset tunteet saavat meidät näkemään ulkopuoliset uhkaavana massana ja keksivät salaliittoja joka puolella. Negatiiviset ajatukset kiertyvät yhä tiiviimmin jopa väkivaltaisiksi kuviksi ja muistoiksi mielessämme. Se on yksilölle hyvin kuluttavaa.

Vihapuheen muuttaminen vaatii tietoisuutta vihan vaikutusvoimasta ajattelussamme sekä sen vastalääkkeistä. Viha lamauttaa ajattelumme, kunnes voimme rauhoittua ja kokea turvaa. Vihainen ihminen tulisi kohdata rauhallisesti ja myötätuntoisesti, hänen harmituksensa ja kiukkunsa pitäisi tulla kuulluksi, jotta hän voisi luopua vihasta ja nähdä muutakin. Hänellä saattaa olla hänelle itselleen hyvä syy olla vihainen. Vastamielenosoitukset ovat tärkeitä keinoja yhteiskunnallisen tietoisuuden herättämiseksi, mutta vihaista tai pelokasta yksilöä ne eivät välttämättä muuta, päinvastoin ne saavat hänet turvautumaan yhä lujemmin samanmieliseen, hyväksyvään vihapuheyhteisöön.

Donald Trump sai vihaa lietsomalla presidenttiytensä. Hänellä ei ollut yhtä ainoaa vihan kohdetta, vaan hän sai taaksen suuren joukon ihmisiä, jotka vastustivat ja vihasivat kuka mitäkin. Koska he toimivat ja äänestivät suuren negatiivisen tunteen vallassa, niin Trumpin muut edesottamukset eivät heitä tavoittaneet ja kiinnostaneet. Suuri kuva puuttui, oli vain viha ja sille kanava. Vihdoinkin.

Viha ei kuitenkaan ole väistämätöntä. Vihan vastalääkkeeksi tarvitsemme myötätuntoisia, vastuullisia ja toivoa luovia johtajia, joista huokuu se, että he ovat ajamassa jotakin muuta kuin omaa etuaan. Tällaisten esimerkkihenkilöiden turvaa tuova vaikutus ei perustu vihavaltaan tai väkivaltaan vaan turvaavaan valtaan. Heidän merkityksensä yhteisölle on kullanarvoinen. Median täytyy kiinnittää huomiota siihen, että viestintä voisi tuoda esiin myös toivoa, edistystä ja vaikutusmahdollisuuksia. Median tulisi olla myös tavallisen ihmisen voimaa ja osallisuutta ylläpitävä instituutio. Hyvät esimerkit ja toimivat käytännöt ansaitsevat julkisuutta. Osallistava viestintä on myös sellaista, että se ei nosta yhtä ihmistä vaan huomioi yhteisöitä, porukoita, tiimejä ja vaikkapa kokonaisia instituutioita onnistumisten takana. Yksilöllinen sankariajattelu ei aja yhteisöllisyyden asiaa. Median pitäisi välttää myös yksilöiden tai yhteisöjen nöyryyttämistä ja häpäisemistä – mikään ei ole yhtä suurta vihan kasvualustaa.

Yksittäisinä kansalaisina voimme edistää myötätuntoa pienin ystävällisin sanoin ja teoin ja kannatella siten toivoa itsessämme ja lähellämme. Voimme kuulla vihaisen ihmisen puhetta, kuulla turhautumisen takana ehkä unelman, joka on vielä toteutumatta. Vaikkapa unelman siitä, että ihminen voisi olla joku jollekulle, voisi olla tärkeä ja arvostettu, hänellä olisi joku rooli sen lisäksi että sossusta saa vuokrarahat. Hyväosainenkin ihminen voi olla vihainen ja syvällä sisimmässään peloissaan, milloin mistäkin syystä. Vaimo jätti, isä hylkäsi, pomo kyykytti. Joskus on vaikeaa katsoa itseään ja omaa osaansa tapahtumissa ja helpompi suunnata viha toisiin. Mikä osa sinun vihastasi kaipaa lempeää kuulijaa?

Parasta, mitä yksittäinen ihminen on tehdä, on jutella maltillisesti ja kuullen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat toista mieltä. Se on todella vaikeaa, mutta sitäkin voi oppia. Jos viha tulee kuulluksi, sitä ei voi enää ylläpitää. Vihan luonnollinen kulkusuunta on osoittaa epäkohta, tulla kuulluksi ja sitten laantua, tehdä tilaa uudelle.

Voisiko viha yhteiskunnassamme tulla kuulluksi? Voisimmeko kuulla toisia ja itseämme siten, että voisimme ymmärtää vihan alkuperäistä syytä?  Voisimmeko antaa anteeksi itsemme ja toisten ihmisten heikkouden ja inhimillisyyden? Voisimmeko päästää irti vihasta ja jatkaa elämäämme?

 

 

 

psyyke ja yhteiskunta, Uncategorized , Kommentit pois päältä artikkelissa Vihapuheesta toivopuheeseen

Comments

Comments are closed.