TAINA LAANE

Toivosta ja kyynisyydestä

marras
22

happy young boy looking horizon in sundownMitä horisontissa näkyy lapsillemme? Uhkakuvia vai mahdollisuuksia? Entä itsellemme? Uskallammeko ja osaammeko vaalia toivon näkökulmaa vaativinakin aikoina? Ilman toivoa kadotamme suuntamme ja kyynisyys valtaa ajatuksemme.

Mietimme toivon merkitystä turhan harvoin. Toivo on meille usein vain runollinen sana, vaikka sen voima ajattelussamme on elintärkeä. Toivo tarkoittaa, että tulevaisuudessa voidaan odottaa tapahtuvan jotakin hyvää. On jotakin, jonka vuoksi tehdä työtä, ponnistella. On horisonttia, odotettavissa parannusta. Ihminen kestää vaikeitakin olosuhteita, jos hänellä on toivoa paremmasta.

Mutta jos ihminen tai yhteisö menettää toivonsa, ajatuksiin ja aloitteisiin hiipii lamaannus, merkitykset ja arvot hämärtyvät. Lopulta toivottomuutta voi olla niin vaikea kestää, että ihminen on valmis epätoivoisiin tekoihin. Epätoivo voi näkyä siinä, että ihminen lakkaa kokonaan yrittämästä ja keskittyy oman selviytymisen varmistamiseen tai siinä, että hän tekee teon, joka on arveluttava, jopa vaarallinen. Toivonsa kokonaan menettänyt yksilö tai yhteisö voi luopua moraalistaan, tehdä mitä tahansa, koska millään ei kuitenkaan ole enää mitään väliä.

Kyynistynyt yhteiskunta

Oikeistopopulismin nousu länsimaissa on oire yhteiskunnallisen toivon menettämisestä. Monille se, mihin aiemmin pystyi turvaamaan – vaikkapa kova työnteko, opiskelu tai yhteiskunnalliset instituutiot – ei tunnu enää luottamuksen arvoiselta. Maailma muuttuu nopeasti, perinteiset roolit murtuvat, ammatit ja työt katoavat, globaali talous heittelehtii ennustamattomasti, omat vaikutusmahdollisuudet tuntuvat heikoilta. Uhkakuvien edessä on helppo tarttua yksinkertaistettuihin, jyrkkiin kantoihin, katsoa taaksepäin tulevaisuuden sijasta, hukata toivon ikkuna.

Kun ihmiset kyynistyvät, he saattavat ajatella, miksi enää yrittää, kun teoillani tai mielipiteilläni ei tunnu olevan merkitystä. Kyynisyys on suoja, jonka monesti tulevaisuuteen ja toivomiseen pettynyt luo itselleen. “Pessimisti ei pety”, kuuluu sanontakin. Tällöin ihminen luopuu mahdollisuuksien horisontista. Kyynisyys tuokin kuin huomaamatta mukanaan kovat arvot, itseensä käpertymisen sekä kyynärpäätekniikan, “realismin”, joka korostaa rahaa ja voittamista välittämisen kustannuksella.  Kyynistyneessä ajattelussa yhteisen hyvän eteen työskenteleminen on lähinnä naiivia haihattelua. Kyynistyvässä yhteiskunnassa vaikkapa Yhdysvaltain presidentinvaalit voi todistetusti voittaa keinoja kaihtamatta.

Toivoon voi vaikuttaa!

Toivon menettäminen ei ole kuitenkaan mitenkään väistämätöntä. Me itse voimme suuresti vaikuttaa ajatteluumme ja siihen, miten näemme tulevaisuuden. Yhteisellä puheellamme sekä medialla on myös vastuu – uhkakuvat siitä, että globaali maailma tulee ja vie meiltä viimeisetkin tuhkat pesästä ovat omiaan lisäämään kyynisyyttä. Ihmiset joutuvat harhan valtaan – he eivät huomaa sitä, miten paljon mahdollisuuksia heillä on ympärillään joka päivä parantaa omaa elämäänsä omilla valinnoillaan. Perheet, yhteisöt, kunnat, kaupungit, valtiot eivät ole vain nappuloita suuressa pelissä – ne ovat myös toimijoita. Tässä vaiheessa lukemista moni sanoo, että niinpä niin, kaikki on jo nähty ja kaikkea on kokeiltu. Tämä on luonnollinen tunne, joka ei kuitenkaan ole yhtä kuin totuus. Yhteisellä, tulevaisuuteen tähtäävällä pohtimisella voidaan saavuttaa suuria asioita. Pienet teot ja innovaatiot paikallisestikin voivat parantaa ihmisten hyvinvointia merkittävästi. Hyvin tärkeää on se henki, että välitetään, kiinnostutaan, edes yritetään tehdä asioita. Me uskallamme täällä valita toisin, on viesti, joka kantaa toivoa hyvin tärkeällä tavalla. Etenkin lasten tarpeista ja hyvästä koulutuksesta huolehtiminen kertoo, että uskomme tulevaisuuteen. Lasten hyvinvoinnista leikkaaminen on toivon varastamista, se on symbolisesti lamauttava viesti koko yhteisölle.

Toivon elvyttämisestä

Toivo elpyy keskusteluissa, joissa uskalletaan puhua hyvästä tulevaisuudenkuvasta – miten asiat olisivat, kun ne olisivat hyvin. Toivoa herättää myös kokemus toimijuudesta – mitä me olemme jo tehneet, mitä muuta voisimme vielä tehdä? Mitkä kaikki asiat todistavat, että teoillamme on kuitenkin merkitystä? Edistyksen, pienenkin, huomaaminen on tärkeää. Sillä asiat etenevät aina pienin askelin, kunnes pienistä puroista tulee valtavirtaa. Toivoa ylläpitävät myös sisäinen ajatusmaailmamme sekä konkreettiset tekomme – kun toimimme pienissä asioissa vastuullisesti yhteisömme hyväksi, toivomme kasvaa. Kyynisyys taas lisääntyy, jos liitymme vihapuhujien kuoroon ja vetäydymme valitsemamme linjan taakse heittämään lokaa ja jakamaan artikkeleja, jotka kertovat, miten pahassa jamassa maailma on. Kokeile itse – tee yksi avulias, konkreettinen teko tänään sen sijasta, että jaat huoliasi somessa. Lahjoita vaatteita keräykseen, auta naapurin mummoa haravoinnissa tai juttele yksinäiselle. Huomaa, miten mielenmaisemasi muuttuu.

Toivoa herättäviä kysymyksiä keskusteluun ovat vaikkapa:

  • Miten olemme aiemmin selvinneet vaikeista ajoista? Mikä meitä silloin auttoi?
  • Mitkä ovat meille niin tärkeitä arvoja, että pidämme kiinni niistä kaikissa olosuhteissa?
  • Millainen olisi hyvä tulevaisuudenkuva meille? Mitkä ovat pieniä askelia sinne kulkemisessa?
  • Mitä pieniä askeleita olemme jo ottaneet? Mikä siinä auttoi?
  • Mikä meissä on hyvää, vahvaa ja kaunista?
  • Mitä pientä voimme tehdä paremman tulevaisuuden hyväksi jo tänään?

Teksti: Taina Laane

Kirjoittaja on soveltavan positiivisen psykologian sekä yhteiskuntatieteiden maisteri, kouluttaja ja vapaa kirjoittaja

Arki ja suhteet, psyyke ja yhteiskunta, ratkaisukeskeisyys , , Kommentit pois päältä artikkelissa Toivosta ja kyynisyydestä

Comments

Comments are closed.