• Äiti, myötätunto ja korona-arki

    Se puhelu ei alkanut henkisellä filosofialla, ei ylevällä ajatuksella "isoäillä oli pahempaa sodan aikana", ei reippaudella siitä, miten jokapaikkaan sattuu ja silti vaan painetaan eteenpäin. Sen sijaan se puhelu alkoi valituksella. Mistäkö? Kahden äidin korona-arjesta tietenkin. Repalaisesta työnteosta, ruotsin unohtuneista verbeistä, virkkaustaidottomuudesta, toimimattomista ohjelmistoista, puuttuvista tietokoneista, kirjoittamattomista kirjansivuista, askartelutarvikkeiden etsinnästä, lomautuksista, loputtomasta kokkaamisesta sekä wilma-viestitulvasta. En ole yleensä valituksen kannattaja, sillä monesti valitus vain vie voimat. Mutta jokin juuri tässä valituksessa sai minut tuntemaan viriävää toivoa.

    Sitä ennen olin ollut liki viikon täysin puhki. Ei. Lapsissani ei ole mitään vikaa, eikä myöskään niissä opettajissa, jotka yrittävät pitää yllä etäopetusta langan toisessa päässä ahkerasti ja parhaansa mukaan. Ei vikaa kärsivällisessä aviomiehessä, ei kollegoissa, ei kerrassaan missään, paitsi ehkä eräässä pienessä viruksessa, joka oli saanut maailman sekaisin. Oikeastaan ei siinäkään, sillä se vain toteutti olemassaolonsa tehtävää, leviämistä mahdollisimman laajasti eteenpäin.

    Myöskään minussa ei ollut mitään vikaa, vaikka ehkä rivien välistä olin saattanut niin vihjata itselleni. Olin jostakin taas saanut päähäni, että minun pitäisi kyllä olla kestävämpi. Täällä minä vaeltelin tilavassa talossa ja kaappi oli täynnä ruokaa seuraaviksi viikoiksi. Eristyksissä kuten puoli muutakin maailmaa. Miten minä näin nopeasti putosin! Pikku etäkoulutussuma, pari uutta ohjelmistoa opittavaksi ja sen lisäksi kaksi koululaista päivittäisine tehtävineen kysymässä apua, urheasti yrittämässä selviytyä kaikesta työstä. Minun pitäisi pystyä tähän! Minun pitäisi olla kirjoittamassa lukijoita lohduttavaa blogia ja toisaalta keksimässä uusia tapoja jaella koulutuksia, kirjoituksia ja musiikkia, pitäisi olla hakemassa korona-apurahoja, jotta jostakin ilmestyisi kesäajan toimeentulo, mutta yhtäkään aitoa aloitetta ei tuntunut olevan päässäni. Jaksoin hädin tuskin lompsia talon ympäri. Kuin katsoisin todella matalalla kaartuvaa tummaa taivasta, joka ei vahingossakaan raota yhtäkään pilveä niin että voisin nähdä tulevaisuuden pilkottavan synkkyyden välistä.

    Otin toki muutaman päivän iisimmin. Lapsia ohjeistettiin kysymään isiltä ja ruokalähetti kävi ahkerasti jättämässä jotakin oven taakse. Kiertelin puutarhassa ja katselin orastavaa kevättä. Mutta jälleen kerran vasta myötätunto palautti minut itseni ytimeen, siihen josta käsin kirjoitan, josta käsin pystyn iloitsemaan arjestani ja pitämään yllä toivoa.

    Myötätunto on tahtoa helpottaa kärsimystä. Se edellyttää siis, että kärsimys saa olla olemassa. Myötätunnon tärkein mahdollistaja onkin toisen ihmisen (tai itsen, jos on kyse itsemyötätunnosta) kuuleminen. Saa tuntea, että elämä on vähän rankkaa, kun kaikki on yhtäkkiä mullinmallin. Jos sanon toiselle tai itselleni, että kyllä tämä on vain asennekysymys, vihjaan, että kärsimykseen ei oikeastaan ole syytä.

    Mutta kärsimystä, uupumusta, hätää ja erilaisia tilanteita on tämän kriisin aikana miljoonia. Ne voivat olla monenlaisia, ja ne ovat kaikki omalla tavallaan totta. Jos voimme hetken ajan kuulla ilman että yritämme vinkata, tsempata, vähätellä, reipastaa tai muuttaa itseämme tai toista millään tavalla – jos voimme jakaa hetken itseä ja toista kuullen – voimme kenties löytää takaisin aitoon myötätuntoon. Siellä asuu huojennuksen, toivon, inspiraation, luovuuden ja yhteisyyden avain. Myötätunnon ihme kävelee sisään vaatimattomissa vaatteissa, kunnes se paljastaa todellisen luonteensa väkevyyden. Kun annoimme puhelussamme arkemme haasteiden olla juuri niin kuin ne nyt olivat ja jaoimme huolemme ja väsymyksemme vähättelemättä niitä, myötätunto pääsi livahtamaan sydänalaan. Siellä se raivasi tilaa toivolle siitä, että ehkä me äiditkin jaksamme toukokuuhun. Ehkä kesällä jo moni asia on toisin ja ehkä työtkin alkavat taas luistaa. Ja kaikesta huolimatta meillä on vielä toisemme.

    Tahdotko tietää lisää myötätuntoisesta äitien arjesta lempeiden tarinoiden muodossa. Tutustu Äidinhoitokirjaan!

    Blogistani 10 tapaa helpottaa huolestuneisuutta saat myös vinkkejä itsestä huolehtimiseen.