TAINA LAANE

Sielu ja syksy

syys
29

omenakorilaheltaViime aikoina olen taas lueskellut Thomas Moorea, joka on amerikkalainen filosofi, psykoterapeutti ja kirjailija ja tarkastelee elämää syvyyspsykologian näkökulmasta. Hänen mukaansa tie hyvään elämään käy sen kautta, että huomaamme sielumme olemassaolon ja ruokimme sielumme tarpeita. Sielu ymmärtää taiteen, unien, myyttien, satujen ja monikerroksisuuden kieltä ja pakenee liiallisia yksinkertaisuuksia, psykologisia lokerointeja ja analyysejä.

Itse huomaan sielun pakenevan paikalta, jos teen liian monta päivää pelkästään ajatteluun ja analysoimiseen perustuvaa työtä suorittaen tai eteenpäin puskien eikä minulla ole tilaa hiljentymiselle, improvisoinille, inspiraatiolle tai luovalle tekemiselle. Miltä sitten tuntuu? Tyhjältä ja melankoliselta, apealta. Moore sanookin, että monet aikamme psykologisista ongelmista voivat johtua sielun tarpeiden jatkuvasta sivuun sysäämisestä.

Sielu elpyy laulaessa, soittaessa, kirjoittaessa ja lukiessa, mutta myös arkisessa käsillä tekemisessä. Kun leipoo, laittaa ruokaa tai siivoaa ajatuksella, haravoi lehtiä, maalaa seinää kauniilla värillä. Mooren mukaan itse C.G. Jung jo omana aikanaan kaipasi ajoittain pakoa modernista elämästä ja rakensi siksi itselleen kivistä tornin, jonne hän vetäytyi elämään ilman sähköä, istumaan öljylampun valossa ja pilkkomaan puita “ollakseen lähellä esi-isiään” ja ollakseen “yksinkertainen, sillä se on vaikeaa”.

Sielu elpyy myös hyvässä keskustelussa teekupillisen ääressä ja kävelyllä syksyisessä metsässä. Sielu tarvitsee pitkiä syviä unia villasukat jalassa sekä hitaita aamuja, jolloin voi raapustaa ajatuksiaan paperille ennenkuin päivän kiireet vievät alitajunnan oivallukset mennessään.

Syksy on loistavaa aikaa sielun vaalimiselle. Kännykät kii, kirjat esiin, kynttilät palamaan, lasi viiniä tai kuppi teetä samalla kun ulkona myrskyää. Sielun olemassaolon huomaa siitä, että syvällä sisällä tuntee olevansa elossa ja arjen askareet tuntuvat tärkeiltä ja hyviltä.

 

Arki ja suhteet , , Kommentit pois päältä artikkelissa Sielu ja syksy

Comments

Comments are closed.